Kumppanuusvanhemmuus
Kumppanuusvanhemmuudella tarkoitetaan vanhemmuuden jakamista ilman vanhempien välistä rakkaussuhdetta. Se on sopimiseen, yhteiseen haluun ja toiveeseen perustuvaa suunnitelmallista vanhemmuutta. Kumppanuusvanhemmuus sopii hyvin erilaisille ihmisille ja kokoonpanoille ja tarjoaa näin mahdollisuuden monenlaiselle ja monimuotoiselle vanhemmuudelle.
Tästä puhutaan:
• Rikkaus lapselle ja vanhemmille
• Yleisiä syitä kumppanuusvanhemmuudelle
• Haasteitakin on, totta kai
• Keskustelut ja neuvottelut tarpeen
• Monenlaisia rooleja ja vastuita
• Aiesopimuksella vältetään turhat takaiskut
• Koti-inseminaatio yleisin tapa saattaa lapsi alulle
• Tunteet ja tukeminen
• Arjen ja juhlan käytännöt
• Sopimusten noudattaminen
• Raha ja elatus
• Ristiriidat ja vuorovaikutus
Rikkaus lapselle ja vanhemmille
Perinteisessä ydinperheessä vanhemmuutta jakavat aikuiset, jotka ovat keskenään rakkaussuhteessa. Aina vanhemmuus- ja rakkaussuhteen ei kuitenkaan tarvitse kulkea käsi kädessä. Vanhemmuutta voi jakaa jonkun tai joidenkin kanssa samalla kun elää rakkaussuhteessa jonkun muun tai joidenkin muiden kanssa.
Lapselle on suuri rikkaus elää kahden, kolmen tai neljän vastuuta kantavan aikuisen rakastamana ja kahden tai useamman erilaisen kodin kulttuureissa. Kolmiapilaperheen lapsella voi olla parhaimmillaan kolmet isovanhemmat, neliapilalapsella neljän suvun sukulaiset. Mitä useampi vanhempi ja isovanhempi, sitä todennäköisemmin lapsella on aina joku läheinen ymmärtämässä ja tukemassa.
Apilaperhe-elämä rikastaa myös aikuisten elämää. Se tarjoaa sellaisia näkökulmia ja kokemuksia, joita muut perhemuodot eivät välttämättä tarjoa.
Yleisiä syitä kumppanuusvanhemmuudelle
• Halu tuntea lapsen toinen vanhempi / toiset vanhemmat.
• Halu rakentaa vanhemmuutta suunnitelmallisesti.
• Halu jakaa vanhemmuutta: mahdollisuus jakaa iloja ja suruja sekä taloudellista vastuuta.
• Halu tarjota mahdollisuus vanhemmuuteen myös muille sitä haluaville.
• Halu pitää romanttinen suhde ja vanhemmuus erillään toisistaan.
• Halu tarjota lapselle kaikkia sukupuolia edustavat vanhemmat.
• Halu perustaa perhe sopivan elämänkumppanin puuttumisesta huolimatta.
• Muita mahdollisuuksia lapsiperheellistymiseen ei ole.
Haasteitakin on, totta kai
Jokainen kumppanuusperhe on omanlaisensa ja elää omanlaistaan elämää. Osa kumppanuusperheistä perustetaan ystävien kesken, jolloin kaikki tulevat vanhemmat tuntevat toisensa ennalta. Osa kumppanuusvanhemmista ei tunne toisiaan entuudestaan.
Vanhemmuuden jakaminen saattaa olla hankalaa jo kahden aikuisen kesken. Kolmen tai neljän vanhemman välillä tämä voi olla vielä hankalampaa, etenkin jos kyse on kriisitilanteesta. On kuitenkin hyvä muistaa, että mikään perhemuoto ei takaa sen paremmin lapsen hyvin- kuin pahoinvointiakaan.
Lapsen hyvinvointi kumpuaa toimivasta vanhemmuudesta ja sen onnistuneesta jakamisesta kaikkien vanhempien kesken. Siksi vanhemmuuden jakamisesta on hyvä keskustella jo ennen lapsen syntymää.
Kumppanuusperheen lasten kertomuksia löytyy Ajankohtaiset-sivulta otsikolla Kokemustarina.
Keskustelut ja neuvottelut tarpeen
Suhtautuminen ennen vanhemmuutta käytäviin keskusteluihin ja sopimuksiin vaihtelee kumppanuusperheittäin. Jotkut haluavat luottaa siihen, että asiat sujuvat hyvin, kun niihin reagoidaan tilanteen mukaan. Toiset haluavat pohtia etukäteen hyvinkin tarkasti, millaiseksi elämä muodostuu lapsen syntymän jälkeen.
Keskusteluja joka tapauksessa tarvitaan – myös silloin, kun perhettä perustetaan vanhojen ystävien kanssa. Pohdinnoissa saattavat auttaa muiden perheiden tekemät erilaiset ratkaisut. Näitä esimerkkejä löytyy Ajankohtaiset-sivulta otsikolla Miten meistä tuli me?
Vanhemmuuden jakamiseen ja perhe-elämän käytäntöihin liittyvät neuvottelut jatkuvat monessa perheessä vielä lapsen syntymän jälkeen, ja näin on varmasti hyvä. Elämäntilanteet muuttuvat, eikä kertaalleen sovittu välttämättä toimi ikuisesti. Muutoksiin onkin hyvä varautua jo etukäteen, lapsen kannalta tärkeää jatkuvuutta unohtamatta.
Monenlaisia rooleja ja vastuita
Lapsella voi olla vain kaksi juridista vanhempaa. Huoltajia, kasvattajia ja tosiasiallisia vanhempia voi olla useita. Vanhempien välisistä rooli- ja vastuujaoista on hyvä keskustella ennen lapsen syntymää – mahdollisesti jo ennen kuin lapsi on saanut alkunsa.
Keskusteluissa voidaan käydä läpi tulevaan lapsiperhe-elämään liittyviä toiveita, odotuksia ja pelkoja. Puhua kannattaa myös käytännön asioista, kuten lapsen asumisen järjestelyistä, elatuksesta ja vaikka päivähoidosta. Yhtä oikeaa vastausta ei ole: jokainen perhe hakee omaan tilanteeseensa ja sielunmaisemaansa sopivan ratkaisun.
Käytyjen keskustelujen keskeiset kohdat on hyvä kirjata ylös. Ennen lapsen syntymää tehdään usein niin sanottu aiesopimus. Mahdollinen tapaamis- ja elatussopimus tehdään lapsen syntymän jälkeen.
Lue lisää!
Voisiko kumppanuusvanhemmuus olla sinun juttusi? Tässä lista pohdintojesi avuksi (PDF)
Neljä vinkkiä, joilla pääset kumppanuusvanhemmuuden alkuun (PDF)
Elämää kumppanuusperheessä – perheenjäsenten väliset suhteet (PDF)
Aiesopimuksella vältetään turhat takaiskut
Aiesopimus on työkalu, joka auttaa perheitä pohtimaan vanhempien välistä rooli- ja vastuujakoa jo ennen lapsen syntymää – tai jo ennen kuin lapsi on saanut alkunsa. Sopimus on siviilioikeudellisesti sitova. Lapsen tapaamisoikeuden toimeenpanevan viranomaisen kannalta se ei kuitenkaan ole ”voimaanpantavissa”. Tämä tarkoittaa, että viranomaiset eivät hae lasta tapaamisiin aiesopimuksen nojalla. Aiesopimuksen sisällöt ovatkin luonteeltaan periaatteellisia: ne on tarkoitettu ennemmin ehkäisemään ongelmia kuin ratkaisemaan niitä juridisesti.
Tärkeintä aiesopimuksen laatimisessa eivät olekaan kirjaukset vaan niihin johtaneet keskustelut. Keskustelujen avulla päästään tutustumaan toiseen syvemmin ja saamaan selvyyttä tärkeisiin loppuelämän päätöksiin.
Voisiko meistä tulla yhdessä hyvä tiimi? Olemmeko riittävän samoilla linjoilla, jotta yhteisen vanhemmuuden tielle kannattaa lähteä? Millainen työnjako tuntuu toimivalta? Miten järjestämme käytännön asiat? Miten turvaamme kiintymyssuhteen kaikkiin vanhempiin?
Erityisen tärkeää aiesopimukseen on kirjata, miten muutoksista vuosien varrella sovitaan ja miten mahdollisia erimielisyyksiä ja ristiriitoja ratkotaan.
Lue lisää!
Asiaa aiesopimuksesta (PDF)
Aiesopimuspohja osa 1. (suunnitelma lapsen alulle saattamisesta)
Aiesopimuspohja osa 2. (lapsen hoitoon ja huoltoon liittyvät pelisäännöt)
Koti-inseminaatio yleisin tapa saattaa lapsi alulle
Yleisin raskaaksi tulemisen tapa kumppanuusperheissä on koti-inseminaatio. Myös monet naisparit ja muut henkilöt, joiden perheestä ei löydy siemennestettä, etsivät siittiöiden lahjoittajan ja tekevät koti-inseminaation. Täältä löydät ohjeita ja neuvoja koti-inseminaation tueksi.
Koti-inseminaatiolla raskautta yrittävät voivat ostaa myös yksityisen hedelmöityshoitoklinikan palveluja. Klinikoilla tehdään muun muassa siemennesteanalyysejä, hormoniverikokeita sekä munajohtimien aukiolotutkimuksia. Tarvittaessa lääkäri voi määrätä raskausmahdollisuutta parantavia hormonivalmisteita.
Kumppanuusvanhemmat voivat saada hedelmöityshoitoja vain yksityisiltä lapsettomuusklinikoilta. Julkisen puolen hedelmöityshoitoklinikat eivät kumppanuusvanhemmuuden nimissä hoitoihin hakeutuvia hoida.
Klinikoiden toimintamallit eri kumppanuusvanhemmuustilanteissa
Hedelmöityshoitoja voivat yksityisellä puolella saada sekä raskaaksi haluava itsellinen henkilö ja mies että raskaaksi haluava itsellinen henkilö ja pariskunta.
Toimintamallit eri kumppanuusvanhemmuustilanteissa:
Tilanne 1. Kumppanuusvanhemmaksi aikovalla miehellä, jonka siittiöitä on tarkoitus käyttää raskautumiseen, on rakkaussuhde kolmannen osapuolen kanssa. Hoito voidaan toteuttaa siten, että mies toimii isyyden tunnustavana lahjoittajana.
Tilanne 2. Kumppanuusvanhemmaksi aikovalla synnyttäjällä on rakkaussuhde kolmannen osapuolen kanssa. Vanhemmuuskumppanimies voi olla virallisesti vain lahjoittaja, joka ei tunnusta isyyttään. Juridisen vanhemmuuden saavat synnyttäjä ja hänen puolisonsa.
Tilanne 3. Kaksi ei-muilla-tahoilla-parisuhteessa-olevaa aikuista on sopinut kumppanuusvanhemmuudesta. Hoito voidaan toteuttaa heidän valintansa mukaan joko parina tai siten, että synnyttäjä saa hoidot itsellisenä henkilönä. Jälkimmäisessä tapauksessa mies voi toimia siittiöiden luovuttajana ja saada oikeuden tunnustaa isyytensä.
• Jos heitä hoidetaan pariskuntana, suostumus voidaan perua kumman tahansa tahdosta, jolloin hoidot loppuvat.
• Jos synnyttäjä saa hoitoja itsellisenä henkilönä, hän voi käyttää hoidossa luotuja alkioita, vaikka toinen vanhempi ei enää halua olla mukana kumppanuusvanhemmuudessa. Mies voi halutessaan perua isyyden tunnustamisen, ja peruminen astuu voimaan silloin, kun mies sen ilmoittaa.
Osallistumalla ennakkovalmennukseen tai varaamalla neuvontapalveluista ohjausajan, saat lisää neuvoja ja tietoa lapsen alulle saattamisesta kumppanuusperheissä.
Tunteet ja tukeminen
Aikuisten keskinäinen yhteistyö, ymmärrys ja luottamus on koko perheen etu. Hyvän, avoimen keskustelukulttuurin eteen kannattaakin tehdä töitä. On opittava antamaan anteeksi, rakennettava yhteisvoimin turvallista kasvuympäristöä ja annettava jokaiselle aikuiselle tilaa olla omanlaisensa vanhempi.
Jos lapsi asuu ainakin osittain kahdessa eri kodissa, erossa olemisen tuskalta ei voi välttyä. Monesti tunne kehittyy ja voimistuu sitä mukaa, kun aikuisen rakkaus etälapseen syvenee. Erossa olemisen aiheuttama suru on hyvä ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, mutta tunteen ei pidä antaa lannistaa, eikä sitä pidä pelätä.
Vanhemmuuden jakaminen on parhaimmillaan emotionaalisesti merkittävä voimavara: muiden vastuullisten aikuisten kanssa vanhemmuuteen liittyvää väsymystä tai huolta on kevyempi kantaa. Jaettu vanhemmuus tarjoaa usein myös enemmän omaa aikaa, jonka voi käyttää itsensä tai puolisonsa hyvinvointiin.
Muiden vanhemmuutta tuetaan positiivisella puheella
Toisten vanhempien vanhemmuutta ja vanhemmuussuhdetta tuetaan siten, että heistä puhutaan lapsille paljon ja positiivisesti. Myös omaan kielenkäyttöön on hyvä kiinnittää huomiota. Kun lapsi on etävanhempiensa luona, hän ei ole ”hoidossa” vaan luomassa turvallista suhdetta yhteen tai useampaan korvaamattomaan vanhempaansa.
Toisten vanhempien vanhemmuutta ja vanhemmuussuhdetta tuetaan siten, että heistä puhutaan lapsille paljon ja positiivisesti. Myös omaan kielenkäyttöön on hyvä kiinnittää huomiota. Kun lapsi on etävanhempiensa luona, hän ei ole ”hoidossa” vaan luomassa turvallista suhdetta yhteen tai useampaan korvaamattomaan vanhempaansa.
Arjen ja juhlan käytännöt
Tulevan lapsiarjen – ja etenkin ensimmäisen vuoden – kuvioita kannattaa miettiä hyvissä ajoin etukäteen. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun osa vanhemmista toimii lähivanhempina ja osa etävanhempina. Esimerkiksi imetyksen kestoon, korvikkeiden käyttöön, kiinteään ruokaan siirtymiseen sekä mahdollisten etävanhempien tapaamisiin liittyvät käytännöt vaikuttavat lapsen ja vanhempien välisen suhteen kehittymiseen.
Arjen lisäksi suunnittelua vaativat myös juhlat. Missä lapsi viettää joulua tai juhannusta? Millaiset juhlat ja perinteet ovat vanhemmille tärkeitä ja millaisia elämänkatsomuksellisia merkityksiä tai sävyjä niihin mahdollisesti liittyy? Entä miten lapsen syntymäpäivät järjestetään? Jos juhlapäivät eivät ole perheelle ennestään erityisen merkityksellisiä, niistä ei kannata tehdä sellaisia väkisin.
Keskustelu lopputulosta tärkeämpää
Osa perheistä on todennut jälkikäteen, että yhteisissä keskusteluissa olisi ollut syytä sopia monista asioista vielä tarkemmin kuin aikanaan tuntui tarpeelliselta. Eräs perhe kävi ennen lapsen syntymää pitkän keskustelun siitä, hankitaanko lapselle mopo, kun tämä täyttää 15 vuotta. Keskustelun lopputulosta tärkeämpi oli heidän mukaansa kokemus siitä, että aikuiset tutustuivattoistensa näkökulmiin ja saivat tuntumaa siihen, millaiset asiat kullekin ovat tärkeitä.
Sopimusten noudattaminen
Harkitusti sovituista käytännöistä on syytä pitää myös kiinni. Muuten voi käydä niin, että lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana muodostuneet käytännöt jäävät elämään vielä tämän jälkeen, vaikka aiesopimukseen olisi aikanaan kirjattu aivan muuta.
Sopimuksessa pysymistä saattaa hankaloittaa esimerkiksi lapsen lähivanhemmassa tapahtuva muutos. Hän voi alkaa pelätä, että lapsi vahingoittuu liian varhaisesta erosta, vierastamisesta, maitokorvikkeesta tai vaikka ikävästä. Tällaisissa tilanteissa on tärkeää erottaa, mikä on tuoreen vanhemman luontaista pelkoa ja mikä todellinen ongelma, jonka perusteella aiesopimuksessa sovittuja käytäntöjä on syytä muuttaa.
Yksi aiesopimuksen koetinkivi on tietysti lapsi itse. Esimerkiksi lapsen sairastelu tai vierastaminen saattavat haastaa aiesopimukseen kirjatut tapaamisjärjestelyt. Kaikkien vanhempien ensisijaisena tavoitteena tulisi tietysti olla lapsen etu, mutta miten tämä määritellään?
Estääkö pienikin flunssa siirtymisen toiseen kotiin? Pidetäänkö tapaamisrytmistä kiinni, vaikka lapsi olisi keuhkokuumeessa tai pahimmassa vierastusiässä? Onko vaarallisempaa matkustaa etävanhemman luo flunssassa vai menettää tapaaminen rakkaan etävanhemman kanssa? Nämä asiat ratkeavat vain keskustelemalla.
Monenlaista päätöksentekoa
Jossakin perheissä ristiriidat ratkaistaan keskustelemalla ja demokraattisella päätöksenteolla. Toisissa perheissä on sovittu, kuka vanhemmista päätökset viime kädessä tekee. Päätöksentekoprosessin harjoitteleminen tunteita herättävissä asioissa voi sekin olla hyödyllistä: se auttaa hahmottamaan, miten kukin vanhempi reagoi esimerkiksi stressiin, pelkoon tai epävarmuuteen.
Raha ja elatus
Rahaan ja lapsen elatukseen liittyvät asiat saattavat hämmentää kumppanuusperhettä suunnittelevia. Tämä ei ole ihme: eri taloudessa asuvia perheenjäseniä varten ei ole olemassa valmiita malleja.
Laki määrää, että eroavien pariskuntien molemmat vanhemmat ovat vastuussa lapsen elatuksesta. Jos lapsi asuu enemmän toisen vanhemman luona, tämä on oikeutettu saamaan elatusapua vähemmän arjen vastuuta kantavalta vanhemmalta.
Useissa kumppanuusperheissä jo lähtökohta on hyvin erilainen. Jos lapsella on alusta lähtien vähintään kaksi kotia, vanhemmat eivät missään vaiheessa jaa lapsen elatusta yhteisessä taloudessa. Usein on myös alusta asti selvää, että lapsi asuu huomattavasti enemmän toisessa kodissa. Käytännöistä on siis sovittava perhekohtaisesti.
Elatuksen osalta on päädytty hyvin monenlaisiin ratkaisuihin. Joissakin perheissä kukaan ei maksa kenellekään mitään. Toisissa etävanhemmat maksavat rahamäärän, jonka synnyttäjä saisi kunnalta, jos lapselle ei ole tunnustettu toista vanhempaa. Joskus elatusavuksi sovitaan lastenvalvojan laskukaavojen mukainen, tuloihin suhteutettu summa. Jos etävanhempi on hyvin pienituloinen, lähivanhemmalle voidaan elatusavun sijaan hakea kotikunnan elatustukea.
Näkökulmia elatusapupohdintaan
Yksi näkökulma elatusapuun on sen perimmäinen merkitys. Ovatko lähivanhemmat oikeutettuja elatusapuun, koska hoitavat lasta etävanhempia enemmän? Otetaanko määrittelemisessä huomioon vanhempainvapaan aikaiset tulonmenetykset, isomman asunnon kulut ja suuret yksittäiset menoerät, kuten lastenvaunut, harrastukset, leirikoulut tai ajokortti? Toisaalta osa lähivanhemmista kokee olevansa etuoikeutettuja saadessaan asua lapsen kanssa yhdessä, eivätkä he tämän vuoksi halua etävanhemmilta elatusapua.
Ristiriidat ja vuorovaikutus
Ristiriidat kuuluvat elämään; ne saattavat parhaimmillaan jopa lisätä vanhempien välistä ymmärrystä. Vaarallisia riidoista voi kuitenkin tulla, jos osapuolet eivät ole valmiit tutustumaan sekä omiin että muiden käyttäytymismalleihin.
Yleensä vahvan tunnereaktion takana on täyttymättömiä tarpeita, pelkoa tai yhteyksiä menneisyyden vahingoittaviin kokemuksiin. Kaikkien osapuolten onkin syytä kysyä itseltään: Miksi tämä asia saa minut reagoimaan näin? Mihin tämä vahva tunnereaktioni liittyy? Mitä tunteita tämän vihan tai ärsytyksen tunteen taustalla on?
Lisäksi jokaisella on oltava valmius ja halu yhteisten pelisääntöjen laatimiseen ja noudattamiseen. Miten me ratkomme ristiriitoja? Miten voimme kehittyä niin, etteivät ne pääse kasvamaan liian suuriksi ja ylitsepääsemättömiksi?
Käräjäoikeuteen ei kannata lähteä kevein perustein: prosessi rikkoo kaikkia osapuolia, vie valtavasti energiaa, rahaa ja luottamusta sekä romuttaa me-hengen ja yhteistyökyvyn. Luottamuksen, kunnioituksen ja arvostuksen palautuminen vaatii valtavan jälleenrakennustyön, eivätkä välit korjaannu välttämättä koskaan.
Lue lisää!
Riitatilanne hallintaan – kysymyksiä rauhoittumisen avuksi (PDF)
Toimi näin, jos ette selviä haasteista omin voimin (PDF)
Jos haluat saada viestisi perille ja tulla ymmärretyksi:
1. Puhu niin, että sinua halutaan kuunnella.
2. Kuuntele niin, että sinulle halutaan puhua.
3. Muista, että yhteinen vanhemmuus ei tee kenestäkään selvännäkijää.