”Tämä on minun perheeni ja monimuotoisuuden yhtälö, josta olen kiitollinen, ylpeä ja sanoin kuvaamattoman iloinen.”
Minut adoptoitiin Etiopiasta, kun olin 9–10 kuukauden ikäinen. Olen viettänyt äitini katon alla nyt reilut 17 vuotta ja nähnyt isääni joka päivä, kun olen itse ollut saatavilla.
Elämäni perheessä, jossa toinen vanhempi kuuluu johonkin seksuaalivähemmistöön, on ollut erilaista kuin mitä moni ehkä luulisi. Se on ollut uskomattoman helpottavaa – ja tämä tunne on vain vahvistunut varttuessani. Olen aina voinut luottaa vanhempieni väliseen suhteeseen. Olen myös huomannut olevani etuoikeutettu seuratessani vierestä, kun lukuisien kavereiden vanhemmat ovat eronneet. Oma perhetilanteeni on sellainen, ettei vanhempieni vastaavanlainen ero olisi mahdollinen. Tämä on tuonut suurta turvaa perheemme sisäiseen dynamiikkaan, varsinkin kun ottaa huomioon vähän oikukkaan isosiskoni.
Vaikka äiti on käsitykseni mukaan laillinen yksinhuoltajani, isä on ollut yhtä paljon mukana elämässäni aina – vielä enemmän, kun olin nuorempi. Kun äiti on hoitanut töitään, oli se sitten työmatkoilla tai yömyöhään venyvissä seminaareissa, isä on ollut minun ja siskoni kanssa. Hän on myös antanut kaiken mahdollisen avun, jos ja kun olen sitä pyytänyt.
”Olen aina voinut luottaa vanhempieni väliseen suhteeseen.”
Isän seksuaalinen suuntautuminen on vaikuttanut elämääni vain tilanteissa, joissa olen pelännyt hänen puolestaan. Kun kävimme yhdessä Venäjällä tai kun kuulin hänen lähteneen työmatkalle kapeakatseisempaan ja konservatiivisempaan maahan, pelkäsin hänen joutuvan ongelmiin.
Suhtautuminen perhetilanteeseeni on ollut mielestäni aina aika huvittavaa. Alakouluikäisenä monet kaverini eivät voineet käsittää, miten tai miksi vanhempani eivät ole koskaan olleet romanttisesti tekemisissä. Olen aina iloisesti ja innokkaasti yrittänyt vastata kysymyksiin ja kertonut kiinnostuneille, miten kuvio on toiminut.
Kaikki reaktiot eivät luonnollisesti ole olleet positiivisia. Olen kuullut paljon rumaa puhetta isäni homoseksuaalisuudesta, ja kyllä se on kieltämättä suututtanut, paljonkin. Isä on kuitenkin aina ollut avoin, itsevarma ja suorapuheinen, minkä ansiosta olen pystynyt vastaamaan negatiivisiinkin kommentteihin virne naamalla: “No…se on.”
”Vaikka kuulun sateenkaariperheisiin, elämäni on hyvin samanlaista kuin monen helsinkiläisnuoren.”
Kuulun isäni kautta sateenkaariperheisiin. Kaikki ovat aina olettaneet, että elämäni tällaisessa perheessä olisi todella erilaista kuin heidän. Tosiasiassa elämäni on hyvin samanlaista kuin monen helsinkiläisnuoren. Olen aina voinut nauttia vanhempieni seurasta ja perheen yhteisistä hetkistä – ja jos en, se ei ole KOSKAAN ollut vanhempieni syy. En ole ikinä ajatellut perheestäni ikäviä asioita, joita olen joskus kuullut siitä sanottavan. Olen aina ajatellut näin: tämä on minun perheeni ja monimuotoisuuden yhtälö, josta olen kiitollinen, ylpeä ja sanoin kuvaamattoman iloinen.