”Perhemuotomme ei ole tuottanut minulle mitään todellisia ongelmia. Jokaisessa perheessä on oma tapansa elää – tämä on ollut meidän tapamme.”
Olen kolmen vanhemman yksissä tuumin alkuun saattama eli kolmiapilaperheen lapsi. Vanhempani ovat toimineet koko elämäni ajan kumppanuusvanhempina eli jakaneet vanhemmuuden kolmen aikuisen kesken, vanhemmuuskumppaneina.
Kohtasin jo pienenä lapsena lähes mahdottoman pulman: olin suurimman osan ajasta taloutemme ainoa lapsi ja siksi myös etuoikeutettu.
Yksi ihanista etuuksistani oli jokailtainen hieronta, joka tunnettiin myös nimellä ”rapsuhieronta”. Vakiokutsuhuutoni meni kutakuinkin näin: ”Isi, rapsuhieromaan!”
Halusin saada huoneeseen vain yhden isän kerrallaan tavoitteenani maksimaalinen rapsuhieronnan määrä. Siksi yllätyin, kun huoneeseen ryntäsi aivan odottamatta kaksi isää valmiina hyvän yön toivotuksiin. Mikä kumma kutsussani oli taas mennyt vikaan? Tässäpä oli nelivuotiaalle kiperä ongelma ratkaistavaksi!
Variaatioita toivottuun tulokseen pääsemiseksi oli muutama:
1. Annoin iseille omat numerot: isi numero 1 ja isi numero 2. Tämä ajatus tyssähti kuitenkin heti alkuunsa. Tuntui nimittäin epäoikeudenmukaiselta, että toinen saisi kantaa nimeä ”number one dad” – rakastinhan heitä molempia yhtä paljon.
2. Annoin iseille omat kutsumanimet: ”isi” ja ”isä”. Nimien samanlaisuuden vuoksi tämäkin suunnitelma oli hylättävä. Aina kun isin piti tulla rapsuhieromaan, huoneeseen tuli isä tai toisinpäin tai molemmat samaan aikaan. Oli keksittävä jotakin pätevämpää.
3. Oma nerouteni yllätti itsenikin, kun päätin kutsua isejä heidän etunimillään. Nyt mikään ei voinut mennä pieleen, eikä mennytkään. Sopivan erilaiset nimet ja täysin tasavertaisesti rakastettavat isät!
Meidän perheessämme kaikki ei välttämättä toimi samalla tavalla kuin perheissä, joissa on ”äiti” ja ”isä”. Haasteet ovat kuitenkin olleet pieniä ja arkisia, eikä perhemuotomme ole tuottanut minulle mitään todellisia ongelmia. Jokaisessa perheessä on oma tapansa elää – tämä on ollut meidän tapamme.
Olen käynyt peruskouluni Helsingin keskustassa. Lukioon seurasin isoveljeni jalanjälkiä. Ystävät ovat olleet minulle aina kaikki kaikessa. Olen ollut sikäli onnekas, että ystäväpiirini on suuri ja ystävät läheisiä. He kuvailevat minua monesti kiltiksi ja uskolliseksi.
”Perhekuviostamme esitetyt kysymykset kertovat vain siitä, millainen ajatus ´oikeasta´ perhemallista jo pienen lapsen mieleen istutetaan.”
Kävelin ulos lukion portista lakki päässä keväällä 2017. Lukion jälkeen tein hetken töitä, matkustelin, ajoin pääni siiliksi ja suoritin asepalvelukseni yhdeksässä kuukaudessa. Nyt työskentelen tarjoilijana ja suunnittelen jatko-opintoja. Nuorempana harrastin jääkiekkoa ja hieman myöhemmin röökien pöllimistä vanhempien ”piiloista”. Nykyään jääkiekkoharrastus ei ole pipolätkää totisempaa, ja röökit voin ostaa kaupasta itse. Aika lailla peruskuvioita Helsingissä kasvaneelle lapselle.
Perheeni kuviot ovat puolestaan hieman mutkikkaammat. Siskoni ja veljeni asuivat suurimman osan lapsuudestani äitini kanssa maalla. Minä asuin kahden isäni kanssa Helsingissä. Kolme ja puoli vuotta vanhemmat isosisarukset toki kävivät usein meillä Helsingissä kylässä, ja minä kyläilin äidin luona säännöllisesti vähintään joka toinen viikonloppu.
Perhe- ja asumiskuvio on joskus herättänyt kysymyksiä tyyliin ”kumman kanssa sun äiti siis ennen oli naimisissa” tai ”kumpi on niinku sun oikee isä”. Nämä kysymykset kertovat vain siitä, millainen ajatus ”oikeasta” perhemallista jo pienen lapsen mieleen istutetaan. Onneksi tämä perinteinen malli menettää yhteiskunnassamme jalansijaa hetki hetkeltä enemmän. Uskaltaisin väittää, että tulevaisuudessa oma lapseni ei kuule kovin usein kysymystä ”kumpi on siis sun oikea isoisä”.
”Olen oppinut ystäviltäni paljon ja voinut tarjota myös heille tilaisuuden oppia hieman sateenkaariperheen arjesta.”
Ystäväni ovat kiroilleet kanssani Räsäselle ja muille epätasa-arvoa edustaville ihmisille. He ovat jännittäneet minun ja vanhempieni kanssa kansalaistorilla ja riemuinneet tuloksesta: 105-92! Tiedän heidän kannattavan tasa-arvoa edistäviä asioita riippumatta siitä, kuuluuko heidän lähipiiriinsä vähemmistöjen edustajia. On ollut upeaa ja etuoikeutettua saada heidän tukensa hetkinä, jotka ovat olleet erityisen tärkeitä minulle ja perheelleni.
Olen oppinut ystäviltäni paljon. Ilokseni olen voinut tarjota myös heille tilaisuuden oppia hieman sateenkaariperheen arjesta. En ole koskaan kohdannut vastustusta, kiusaamista tai nimittelyä perheeni takia. Päinvastoin – olen kokenut suojelua ja huolehtimista.
Vaikeuksia eivät ole tuottaneet myöskään sosiaaliset tilanteet, joissa perhekuvioni on tullut ilmi. Minut on kasvatettu avoimeksi ja sosiaaliseksi, enkä häpeä perhettäni millään tavalla – olen siitä itse asiassa aika ylpeä! Tästä iso kiitos perheelleni, joka on minut näille tavoille onnekseni koulinut.
Joskus olen miettinyt, minkälaista olisi ollut kasvaa perheessä, jossa minut olisi kasvattanut kahden isän ja äidin sijasta vain isä ja äiti. Olisi kiinnostavaa nähdä, olisiko minusta tullut ahdasmielisempi tai ennakkoluuloisempi normista poikkeavia perheitä kohtaan. Nyt voin kuitenkin sanoa, että en voisi olla kiitollisempi siitä hetkestä, kun vanhempani uskalsivat tarttua muumimukin kahvaan ja toivottaa minut tervetulleeksi maailmaan, joka ei vielä täysin ymmärtänyt perhettäni.